Yritys

Kokonaistoimituksia mittatilaustyönä

Aloitimme lähes 30 vuotta sitten kuormaussiltojen valmistajana, mutta toimintaa alettiin laajentaa jo seuraavana vuonna. Samalla aloitimme voimakkaan panostuksen tuotekehitykseen. Roltexin tuotevalikoima kasvoi nopeasti synergisesti toisiinsa liittyvillä tuotteilla lastausalueen tuotteista nostopöytiin ja teollisuusoviin.

Samalla kun laajensimme tuotevalikoimaamme, monipuolistimme myös palvelutarjontaamme. Tänä päivänä olemme kokonaistoimittaja, joka voi palvella asiakasta ongelman kartoittamisesta ja ratkaisun etsimisestä alkaen laitteen elinkaaren loppuun asti.

Vahvuutena asiakassovellukset

Asiakkaiden tarpeet ovat jämäkästi toimintamme keskiössä, ja niinpä pääpaino onkin siirtynyt voimakkaasti vakiotuotteista asiakaskohtaisiin ratkaisuihin ja mittatilaustuotteisiin. Kohteen mitat, toiminnallisuus tai kantavuus­vaatimukset voivat olla sellaiset, ettei vakiotuote enää riitä, jolloin räätälöimme tarpeen mukaisen tuotteen tai tuotekokonaisuuden.

Useimmiten asiakkaan tavoitteena on ratkaista useampi ongelma samalla kertaa. Esimerkiksi varastotiloista tuotantoon yltävä veto ja korkeat energiakustannukset voidaan saada hallintaan samalla, kun lastausalue varustellaan toimivaksi ja turvalliseksi.

Aina pyritään toimivaan ratkaisuun

Sisäänrakennettuna tavoitteena tuotekehitystyössä ja miettiessämme ratkaisua asiakkaan ongelmaan ovat tuotteet, jotka parantavat tuottavuutta, työskentelyergonomiaa ja työturvallisuutta. Tuotteiden tulee olla laadukkaita, luotettavia ja kestäviä. Keskeinen päämäärä on myös tarjoamamme ratkaisun energia­tehokkuus, joka säästäessään energiaa tuotanto-, myymälä- ja varastotiloissa samalla pienentää ympäristö­kuormitusta.

Palvelu pelaa

Asiakaspalveluumme kuuluu suunnittelu, asennus, huolto ja tarkastukset. Ja mikä on asiakkaamme kannalta ehkä vielä tärkeämpää, palveluun kuuluu se, että kuuntelemme tarkasti, kyselemme ja keskustelemme, jotta saamme tilanteesta kattavan kuvan. Ratkaisumalleja on aina useampia, mutta vertailemalla ja tavoitetta täsmentämällä yhdessä asiakkaan kanssa, löytyy sopivin ratkaisu.

Roltex Oy

Roltex on suomalainen, vuonna 1993 perustettu yritys. Tuotantomme sijaitsee Kokkolassa, jossa valmistuvat kuormaussillat, ovitiivisteet ja teräsrakenteet. Vientitoiminta pääasiassa Venäjälle käynnistyi jo varhain, ja vuonna 1996 perustimme tytäryhtiön Pietariin. Tänä päivänä toimitamme vuosittain suuret määrät kuormausalueen laitteita, nostopöytiä ja teollisuusovia.

Tässä muutama syy miksi asiakkaat valitsevat Roltexin                                          Ota sinäkin yhteyttä